Talven kauneus ja sen kääntöpuoli

Suomessa talvi ei ole vain yksi vuodenaika. Talvi muuttaa elämäämme merkittävästi useiden kuukausien ajaksi, ilman varmuutta siitä, kuinka pitkä ja ankara se lopulta on – tai milloin se palaa yllättäen muutaman lämpimämmän päivän jälkeen.

Suomalainen talvi alkaa huomaamatta jo syyskuussa. Päivä päivältä lämpötila laskee ja samalla päivänvalo vähenee. Pimeys tuo mukanaan ahdistusta myös ihmisille, jotka ovat muuten psyykkisesti vakaita ja elävät täyttä elämää läheistensä ympäröiminä.

Vähitellen lähestyy psyykkisesti raskain kuukausi – marraskuu. Kylmä, tuulinen ja usein sateinen. Päivät ovat lyhyitä ja harmaita. Monilla meistä ei ole halua nousta, tehdä töitä tai edes lähteä kävelylle. Odotamme ensimmäistä lunta, joka toisi valoa päiviimme.

Arjesta tulee vähitellen vaativampaa. Aloitamme kerrospukeutumisen, vaihdamme kengät tukevampiin ja lämpimämpiin ja lopulta sellaisiin, jotka on tarkoitettu jäisillä ja liukkailla pinnoilla liikkumiseen. Ulkona vietetyn ajan jälkeen palaamme kotiin väsyneinä ja kaipaamme lepoa.

Talvi Suomessa on satumaisen kaunis. Sen kauneutta on vaikea vastustaa. Mutta yhtä voimakas kuin sen kauneus on, yhtä merkittäviä ovat myös ne riskit, joita se tuo mukanaan – niin fyysiselle kuin henkiselle terveydelle.

Keskuudessamme on kuitenkin ihmisiä, joille talvesta nauttiminen rajoittuu näkymään ikkunasta. Vammaisia ihmisiä.

Talvi on heille niin suuri turvallisuusriski, etteivät he voi poistua kodistaan ilman apua. Usein syynä on fyysisten voimien riittämättömyys. Tässä yhteydessä emme puhu ainoastaan vammaisista ihmisistä, vaan myös niistä, joiden liikuntakyky on rajoittunut iän tai vamman seurauksena. Ihmisistä, jotka tarvitsevat liikkumiseensa rollaattorin, pyörätuolin tai kepin. Monille heistä talvi muuttuu vankilaksi – paikaksi, jossa he kamppailevat yksin omien tunteidensa kanssa, kaukana muista ihmisistä, odottaen avustajan saapumista tai lääkärikäyntiä, jolloin he voivat edes hetkeksi poistua kotoaan.

Talvella on epäilemättä myös myönteisiä puolia. Ihmiskeholle ja mielelle se voi olla hidastumisen, palautumisen ja luonnolliseen rytmiin palaamisen aikaa. Kylmyys, pimeys ja hiljaisuus luovat olosuhteet, jotka tukevat osalla väestöstä syvempää unta, parempaa keskittymiskykyä ja herkempää yhteyttä omiin tarpeisiin. Talvi voi olla aikaa, jolloin elämä rauhoittuu.

Nämä hyödyt eivät kuitenkaan jakaudu tasaisesti. Ne ovat pääasiassa niiden ulottuvilla, joilla on mahdollisuus liikkua turvallisesti, itsenäisesti ja omaan tahtiin. Ihmisille, joiden liikkuvuus, jaksaminen tai omatoimisuus on rajoittunut, samat olosuhteet voivat muodostua kuormitukseksi palautumisen sijaan. Se, mikä toisille merkitsee rauhaa ja hidastumista, tarkoittaa toisille eristäytymistä ja elintilan kaventumista.

Se, miten koemme talven, näkyy arjessa hyvin konkreettisesti liikkumisessa. Jää ja poljettu lumi lisäävät merkittävästi kaatumis- ja loukkaantumisriskiä. Liikuntavammaisille, kroonisesta kivusta kärsiville, neurologisia sairauksia sairastaville tai näkövammaisille talvi merkitsee usein vakavaa rajoitusta kodin ulkopuolella liikkumisessa. Kyse ei ole vain vaikeammasta kävelystä, vaan päätöksestä siitä, onko ulos lähteminen ylipäätään turvallista.

Talvikuukaudet liittyvät pitkäaikaisesti kaatumistapaturmien ja niistä seuraavien sairaalahoitojen lisääntymiseen, erityisesti ikääntyneiden ja liikuntarajoitteisten keskuudessa. Monille ihmisille, jotka liikkuvat kepin, rollaattorin tai pyörätuolin avulla, itsenäinen liikkuminen kodin ulkopuolella vähenee merkittävästi. Talvi ei tuo mukanaan vain epämukavuutta, vaan pakon valita riskin ja eristäytymisen välillä.

Liikkumiseen liittyy läheisesti myös esteettömyys. Jalkakäytävät, luiskat ja suojatiet, jotka muina vuodenaikoina ovat toimivia, voivat talvella muuttua käyttökelvottomiksi. Auraamaton lumi, jää tai väärin kasatut lumikasat estävät usein pyörätuolilla liikkumisen tai turvallisen etenemisen apuvälineiden kanssa. Tämä tuo mukanaan epävarmuutta ja jatkuvaa sopeutumista ympäristöön, joka voi muuttua päivästä toiseen.

Julkinen liikenne Suomessa nähdään yleisesti esteettömänä, mutta talvella se tuo mukanaan lisähaasteita. Liukkaat laiturit, jäätyneet rampit tai vuorojen myöhästymiset tarkoittavat pidempiä odotusaikoja kylmässä. Vammaiselle henkilölle ongelmana ei ole itse viivästys, vaan olosuhteet, joissa se tapahtuu. Pitkä odotus pakkasessa ilman mahdollisuutta istua tai lämmitellä on sekä fyysinen että psyykkinen rasitus.

Talvi voimistaa myös pimeyden vaikutuksia. Lyhyet päivät ja pitkät jaksot ilman auringonvaloa vaikuttavat monien ihmisten henkiseen hyvinvointiin. Vammaisilla henkilöillä, joilla sosiaalinen kontakti on jo valmiiksi rajoittuneempaa, väsymyksen, alakuloisuuden ja eristäytymisen riski kasvaa entisestään. Talvi ei vaikuta ainoastaan fyysisesti, vaan heijastuu vähitellen myös sisäiseen kokemukseen ja turvallisuuden tunteeseen.

Arjen vaativuuden kasvaessa talvella kasvaa myös avun tarve. Ulkona liikkumisen tuki, saattaminen lääkärille sekä ostosten ja lääkkeiden hankinta muodostuvat olennaiseksi osaksi jokapäiväistä elämää. Talvi muuttaa omatoimisuuden tasoa ja lisää riippuvuutta muiden avusta tilanteissa, jotka muina vuodenaikoina olisivat mahdollisia hoitaa itsenäisesti.

Talvi ei Suomessa kosketa kaikkia samalla tavalla. Eniten se kuormittaa yksin asuvia, pienituloisia, suurten kaupunkien ulkopuolella asuvia sekä niitä, joilla ei ole läheisiä tukiverkostoja. Heille talvikuukaudet merkitsevät usein selviytymistä, eivät tavallista arkea.

Talvi Suomessa ei ole poikkeus eikä äärimmäinen ilmiö. Se on säännöllinen osa elämäämme, joka palaa vuosi toisensa jälkeen. Juuri siksi sitä ei tulisi nähdä vain taustana, vaan tekijänä, joka vaikuttaa ratkaisevasti siihen, kuka voi liikkua, kuka voi pysyä osallisena yhteiskunnassa ja kuka joutuu jäämään sivuun.

Juuri tästä kokemuksesta syntyi Sinivalkoinen Enkeli -aloite. Ei reaktiona yhteen talveen, vaan vastauksena todellisuuteen, joka toistuu vuodesta toiseen. Tavoitteenamme on yhdessä edistää vammaisten ihmisten elämänlaatua, heidän yksilöllisyyttään ja arjen tarpeitaan kunnioittaen. Emme etsi helppoja ratkaisuja emmekä nopeita vastauksia. Uskomme kuitenkin, että myös pienet, harkitut teot voivat pitkällä aikavälillä merkitä eroa pelkän selviytymisen ja arvokkaan elämän välillä.