Lihavuus terveysuhkana 2000-luvulla

Lihavuus kuuluu nykyään maailman vakavimpiin terveysongelmiin. Ei ainoastaan nopeasti kasvavan esiintyvyytensä vuoksi, vaan ennen kaikkea siksi, että se toimii primaarisena sairautena, joka merkittävästi lisää monien muiden – usein henkeä uhkaavien – sairauksien riskiä. Tässä mielessä lihavuus ei ole vain ”yksi ongelmista”, vaan modernin sairastavuuden keskeinen solmukohta.

Maailman terveysjärjestön viimeisimpien saatavilla olevien tietojen mukaan yli yksi miljardi ihmistä elää lihavuuden kanssa. Lihavuuden esiintyvyys on maailmanlaajuisesti yli kolminkertaistunut vuodesta 1975 lähtien. Olennaista on, että kasvua havaitaan kaikilla maailman alueilla – myös maissa, joissa aliravitsemus vielä hiljattain oli hallitseva ongelma.

Tällä hetkellä lihavuudesta kärsii yli 650 miljoonaa aikuista, yli 340 miljoonaa nuorta sekä kymmeniä miljoonia lapsia. Nämä luvut yksinään asettavat lihavuuden nykyajan yleisimpiin kroonisiin sairauksiin.

Sekä esiintyvyytensä että pitkäaikaisten vaikutustensa osalta lihavuus on täysin verrattavissa muihin globaaleihin sairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin tai tyypin 2 diabetekseen. Keskeinen ero on kuitenkin siinä, että lihavuus on usein näiden sairauksien lähtöpiste, ei niiden lopputulos.

Siinä missä esimerkiksi sepelvaltimotauti tai diabetes nähdään yleensä itsenäisinä diagnooseina, lihavuus on tila, joka paitsi lisää niiden riskiä, myös nopeuttaa niiden kehittymistä, merkittävästi pahentaa niiden kulkua ja samalla huomattavasti vaikeuttaa hoitoa.

Tässä mielessä lihavuutta voidaan verrata verenpainetautiin tai tupakointiin – tekijöihin, jotka ovat itsessään sairauksia, mutta samalla käynnistävät muita patologisia prosesseja.

Nykyinen lääketiede pitää lihavuutta yhä useammin primaarisena kroonisena sairautena, ei muiden diagnoosien seurauksena. Tämä näkemys perustuu havaintoon, että lihavuudella on oma patofysiologiansa, oma kulkunsa ja omat biologiset säätelymekanisminsa.

Rasvakudos ei ole passiivinen energian varasto. Se toimii aktiivisena endokriinisenä elimenä, joka vaikuttaa merkittävästi insuliiniherkkyyteen, tulehdusprosesseihin, hormonaaliseen tasapainoon sekä lipidien ja glukoosin aineenvaihduntaan.

Kun tämä säätely häiriintyy pitkäaikaisesti, lihavuudesta tulee itsenäinen sairaus, joka jatkuu usein myös painonpudotusyrityksistä huolimatta.

Lihavuus lisää merkittävästi useiden sekundaaristen sairauksien riskiä. Merkittävimpiä niistä ovat muun muassa tyypin 2 diabetes, rasvamaksa, erilaiset syöpäsairaudet sekä tuki- ja liikuntaelimistön häiriöt. Se lisää huomattavasti sydän- ja verisuonitautien esiintyvyyttä ja vaikeusastetta ja aiheuttaa lisäksi vakavia hedelmällisyysongelmia.

Kliinisestä näkökulmasta on olennaista, että näiden sairauksien hoito ilman lihavuuden käsittelyä primaarisena syynä on usein teholtaan rajallista. Lihavuus toimii näin riskin vahvistajana, joka lisää sairastavuutta ja kuolleisuutta eri diagnoosien yhteydessä.

Lihavuus täyttää nykyään kaikki globaalin sairauden kriteerit laajuutensa, kehitysdynamiikkansa sekä terveydenhuoltojärjestelmiin kohdistuvan kuormituksensa osalta. Samalla sitä on välttämätöntä tarkastella primaarisena sairautena, joka luo edellytykset monien muiden sairauksien kehittymiselle. Siirtyminen moraalisesta arvioinnista lääketieteelliseen ja systeemiseen näkökulmaan on keskeinen askel kohti tehokkaampaa ennaltaehkäisyä ja hoitoa.

*Artikkelin sisältö on tarkoitettu ainoastaan tiedotuksellisiin ja koulutuksellisiin tarkoituksiin. Se ei ole terveyteen, lääketieteeseen eikä ravitsemukseen liittyvä suositus.